torstai 19. marraskuuta 2009

Extra: Yrityslehti ei ole kuollut!

Suomi on taas saanut uusia mestareita. Tällä kertaa on palkittu lehtiä: asiakas- ja henkilöstösellaisia. Palkinnot jakoi torstaina viestinnän ammattilaisten järjestö Procom, ja paikkana oli Ravintola Sipuli Katajanokalla.

Asiakaslehtipuolella ykköspalkinnon vei Sato Oyj Kotona-lehdellään ja henkilöstölehtipuolella parhaaksi valittiin Sanoma Magazinesin Meidän Media. Mainioita ja esimerkillisiä lehtiä molemmat.

Itselläni oli kunnia kuulua lehtikisan tuomaristoon – ja velvoite lukea ja arvioida kymmeniä julkaisuja. Parhaiden kanssa ei tietysti ollut mitään ongelmaa: niitä olisi lukenut vaikka iltalukemiseksi. Mutta on pakko myöntää, että osaa katsaukseen osallistuneista lehdistä en olisi lukenut, jos ei olisi ollut pakko.

Hyvä silti, että luin. Tuomarina 49 lehden katsauksessa saa nimittäin melko kattavan kuvan siitä, millainen yrityslehtien taso Suomessa kunakin vuonna on. Itselläni nyt oli neljäs vuosi tuomaristossa, ja yhdyn täysin porukkamme puheenjohtajan Kirsi Poikolaisen arvioon, että taso on vuosi vuodelta noussut. Myötähäpeää lehdentekijöiden vuoksi joutuu tuntemaan aina harvemmin.

Kaikkien lehtien arvosanat sijoittuivat kauniiseen Gaussin käyrään – vaikka siihen emme tuomarityöskentelyssä edes pyrkineet. Sitä parempi. Ikävämpää oli huomata, että asiakas- ja henkilöstölehtien välillä oli selvä ero: asiakaslehdissä isompi osa sai hyvän tai kiitettävän, henkilöstölehdissä välttävän tai tyydyttävän. Henkilöstöä ei vieläkään taideta arvostaa ihan tosissaan.

Pari vuotta sitten puhuin vastaavassa Procomin tilaisuudessa yrityslehdistä ja journalismista. Visioin silloin, että yrityslehdet voisivat tulevaisuudessa olla lehdistön edelläkävijöitä. Ajatukseni oli, että alun perin subjektiivisesta lähtökohdasta (aatteesta) objektiiviseksi raportoijaksi muuttunut lehdistö voisi palata taas juurilleen. Ei aatteeseen, mutta subjektiiviseksi erityisen edun ajajaksi. Sellaisiahan ovat jo nyt useimmat erityisintressiin keskittyvät aikakauslehdet. Niiden rinnalla yrityslehdet olisivat luontevassa paikassa.

Lehtipäivässä samasta asiasta puhui mediakonkari Harri Saukkomaa. Hän arvioi, että kun muu journalismi ohenee, tilaa jää enemmän yrityslehdille. ”Vapailla markkinoilla” tiedolle ei enää löydy maksajia entiseen tapaan, mutta yrityslehdissä tilanne on toinen. Siellä voidaan tehdä kokeiluja, joihin vapaassa mediassa ei ole varaa.

Aika näyttää. Vielä siitä ei – ainakaan Suomessa – ole todisteita. Parhaat yrityslehdet ovat hyviä, jopa upeita, mutta niiden yleinen taso ei vielä nouse perinteisten aikakauslehtien tasolle. Hyvää lupaa kuitenkin Sanoma Magazinesin henkilöstölehti Meidän Media, joka numerosta toiseen lainaa riemastuttavalla tavalla lehtitalon muiden lehtien brändejä ja pukeutuu niiden vaatteisiin.

Ottakaa riskejä, olkaa hulluja – ja laittakaa sydämenne peliin! Myös lehtien tekemisessä.


Ei kommentteja: